Kohde on nyt suljettu kauden päätyttyä. Juuri ennen seuraavan kauden alkua päivitämme sivuillemme uudet tiedot retkistä, tapaamisajoista jne.

Ruoka ja juoma

Thaimaassa voit syödä hyvin ja edullisesti, ja tarjonta on todella laaja. Suosituimmissa lomakohteissa, kuten esim. Patong Beachilla hintataso saattaa olla kalliimpi, mutta verrattuna Suomeen hinnat ovat edelleen hyvin edulliset. Yleensä jokaiselle tilataan 2–3 ruokalajia ja sen jälkeen kaikki samassa seurueessa voivat maistella kaikkia ruokia.

Täällä, samoin kuin myös muissa kohteissa, pätee kaksi perussääntöä: Valitse sellainen paikka, jossa on myös paljon muita ruokailijoita, ja mielellään myös paljon paikallisia. Ensimmäinen on takuuna siitä, että ruoka ei ehdi seisomaan pitkään ja toinen takaa sen, että ruoka on laadukasta. Thaimaalainen keittiö, varsinkin rannikolla, perustuu suurelta osalta tuoretuotteisiin ja tarjolla on aina myös riisiä ja nuudeleita.

Monet ruokalistat vaikuttavat ensisilmäyksellä älyttömän pitkiltä, mutta huomaat kyllä melko pian, että vaihtoehdot pyörivät jokseenkin harvan teeman ympärillä. Se mitä me kutsumme nimellä wok, eli nopeasti paistettuja aineksia, tarjoillaan usein joko ilman riisiä/nuudeleita tai niiden kanssa, erikseen tai osana ruokaa. Pad thai on yksi sen monista nimistä ja juuri pad thai koostuu nuudeleista, tofusta, kananmunasta, vihanneksista ja muista herkuista ja tarjoillaan usein hienoksi hakattujen maapähkinöiden kanssa. 

Fried rice - tarjoillaan lukemattomissa eri muodoissa: katkarapujen, kanan, vihannesten, naudanlihan kanssa, tai mitä nyt ikinä sattuu käsillä olemaan. Toisin sanoen kyseessä on tietyntyyppinen aasialainen pyttipannu. Tätä ruokaa on saatavilla kaikkialta ja se on yksi turvallisimmista ruuista, sillä se paistetaan aina juuri ennen tarjoilua.  Toinen pääteema on rice and curry, eräänlainen thaimaalainen pikaruoka. Asiakas saa eteensä lautasellisen riisiä ja sitten siihen voi lisätä itse esillä olevista kipoista currya. Versioita on yhtä monta kuin on kokkejakin. Suurin ero verrattuna paistettuun riisiin tai nuudeleihin on se, että curryt voivat maistua todella tuliselta ja ne on maustettu chilillä ja muilla voimakkailla aineilla, joten ne eivät sovi vasta-alkajille. 

Kolmas pääteema ovat salaatit. Ne ovat yleensä aivan toista kuin meidän hengettömät vihersalaattimme, ja yleensä niissä on mukana kanaa, katkarapuja, mustekaloja tai jotain muuta lihaa. Yleensä salaatti riisin kera on aivan riittävä lounasruokana. Pieni varoituksen sana on kuitenkin paikallaan: thaimaalaiset salaatit saavat usein hiukset nousemaan pystyyn. Thaimaalaiset kokit voivat näyttää kuinka ihastuneita he ovat chiliin ja salaatti voi olla täysin hakatun punaisen ja vihreän chilin peitossa. Ole varovainen ja tilaa salaatti valkoista riisiä salaatin mukaan. Vesi ei auta asiaa lainkaan. Kannattaa kuitenkin maistaa! 

Thaimaalaisesta ruuasta puhuttaessa täytyy tietenkin mainita myös keitot. Ne voivat olla joko kirkkaita tai paksuja, ja jälkimmäisessä tapauksessa useimmiten suurustettuna kookosmaidolla, jolloin ne ovat maultaan jonkin verran makeita. Keitto kuuluu olennaisena osana thaimaalaiseen ateriaan, se ikään kuin täydentää makuja ja koostumusta.

Hyödyllisiä ruokatermejä: Useimmissa ravintoloissa ruokalistat ovat englanniksi, mutta on mukava tietää myös joitakin ruokia thain kielellä.

Kirjoitusasu saattaa vaihdella hieman, sillä thaimaalaiset eivät käytä länsimaalaisia aakkosia vaan kääntävät äänteet suoraan kirjaimiksi:

Nauta - Woa
Kala - Pla
Possu - Muu
Kana - Gai
Riisi - Kao
Nuudelit - Guay tiaw
Katkaravut - Gung
Vesi - Nam

Juomat Kaksi yleisintä thaimaalaista olutmerkkiä ovat Singha ja Chang. Ne molemmat sopivat erittäin hyvin thaimaalaiseen ilmastoon ja niissä on riittävästi luonnetta, jotta kovankin janon saa sammutettua. Singha on kuitenkin hieman makeampi kuin Chang.

Molempia myydään 33 cl ja 66 cl pulloissa, ja jälkimmäinen maksaa ravintolassa n. 70–80 bahtia. Juoman alkoholipitoisuus on n. 6–7 tilavuusprosenttia. Singhan ja Changin lisäksi tarjolla on myös suosittuja olutmerkkejä, kuten Heineken, Carlsberg ja Tiger. Hedelmäjuomia kannattaa myös ehdottomasti maistella. Ne ovat osittain kuin mehuja ja osittain kuin shakes-pirtelöitä, tavallaan kuin sorbetin ja mehun yhdistelmiä.

Juomat valmistetaan yleensä pullotetusta vedestä ja jäästä, joten ne ovat sekä turvallisia että virkistäviä. Mikäli et huomaa sanoa erikseen, että haluat mukaan vain vähän sokeria, juomasta saattaa tulla liian makea. Toinen suosittu juoma on nk. Mekong-viski. Monet juovat sen mielellään Coca-Colan kanssa sekoitettuna.